Ajankohtaista

RETKI RANUAN ELÄINPUISTOON LAUANTAINA  26.5. LÄHTÖ KLO 8.00  KINTTAANPIRTILTÄ.
Lähde mukaan koko kylän retkelle Ranuan eläinpuistoon lauantaina 26.5.
Kaikki ovat tervetulleita vauvasta vaariin. Kyyti on  ilmainen isolla linja-autolla, myös pääsymaksu eläinpuistoon maksetaan.
Tilaa on myös naapurikylistä halukkaille lähtijöille.
LISÄTIEDUSTELUT JA ILMOITTAUTUMISET MONA-LIISALLE PUH 0407464241
Jarmo Palojärvi potkukelkkaili lauantaina 9.3.2012 Kemijärveltä Paloperälle. Reissu oli raskas. Aikaa meni aamusta iltaan.
RETKI JARMON OMIN SANOIN !
Potkuriretkeni Kemijärvi – Paloperä lauantaina 10. maaliskuuta 2012
Valmistautumiseni retkelle alkoi  muutama päivä aikaisemmin oikomalla potkurin jalkoja. Oletettavasti kapistus oli joskus ollut ketjukolarissa kun poikasena laskimme alas Karilahden mäkeä potkukelkkajunalla. Ei jalaksia ihan suoraksi saanut ,muttei se kulkenut poikittainkaan. Pari päivää ennen testasin kelkan neljän kilometrin lenkillä, ettei tulisi ihan kylmiltään lähdettyä.
Perjantai-iltana 9. 3. söin ja join vankasti , jotta seuraavana päivänä olisi kalorit kohdallaan.
Lauantaiaamuna 10.3. starttasin Urheilu Sivakan edestä Jumiskon Inkerin hyvänmatkantoivotusten saattelemana.
9.47  Perä-Posion risteyksessä sain tuntea tulevan, tuuli puhalsi kovasti vastaan Kemijärven seliltä ja oikea lonkkakin oireili jo Sipovaaran kohdalla, joten taitaapa äijälle tulla pitkä päivä. Ensimmäisen juomatauon pidin Isokylän bussipysäkin katoksen suojassa.
10.45  Soppelassa  vastatuuli tuivertaa edelleen ja syö miehestä menohaluja. Ei ehdi pipo kuivua päähän, kun meno on niin tuskasta. Tekisi mieli paiskata iso reppu juomineen lumikinokseen kun jalkoja ja lähinnä lonkkia jo kolottaa, että on joutunut ottamaan panadolit avuksi. ( Toivottavasti ei dopingtestaajat yhdytä ).
12.35  Ryti-Lehtolassa kuivien varusteiden vaihto, kengät, sukat, paita ja pipo. Energiapatukoita ja päälle päiväkahvit.  Kylläpäs olo onkin paljon parempi.Matka jatkuu, edessä siintää Askan vaarat ja mielenkiintoiset nousut joiden jälkeen  tulee oletettavasti ne leppuuttavat laskut .Kunpa tämä vääräsääri luistaisi alamäessä.  Nousujen alla otin Kenkä 2000 minulle sponsoroimat jääpiiikit käyttöön. Ilman niitä ei  mäkien nousemisesta olisi tullut yhtään mitään. Nousuja, nousuja ja vielä vaan nousuja. Missä alamäet. Takareidet ovat aivan jumissa , ylämäet  joutuu kävelemään kun ei jaksa potkia . Venyttelyä ja asenteen kaivamista: ” Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön”. Kesken ei jätetä !
Ei vaan tulllut niitä alamäkiä vaan aina vaan nousuja. Tamsin Matti oli sopivasti isoimman mäen päällä kannustamassa. Kyllä se vain mukavasti antoi uutta puhtia, kun sai muutaman sanan  vaihtaa, vaikkei kilometripylväät ole vilisseetkään vauhdilla silmissä. Harvoin olen etelätuulta vihannut, mutta nyt olisi saanut tuulla vaikka… . Ainainen vastatuuli!
14.20 Pohjolan Voiman risteyksessä lapinkoira haukkuin niin ,että kinttuihinko käy kiinni. Mutta vähän aikaa  tutusteltuamme menas jo Paloperälle lähteä. Koiran kanssa juomatauko ja energiapatukoita. Seuraavaksi kohti Vierustunturin risteystä.
16.00  Vierusvaara. Eiliset energiat on kulutettu ja on horkkanmainen vilu. On nopeasti saatava kuivaa ylle ja lämmintä juotavaa . Ei paljon lohduta edes kaunis kevätaurinkokaan. Onneksi kuin tilauksesta tulee kannustusjoukkoja vastaan, Kantolan Hanna ja Kivelän Ritva. Hannalta saan lainaksi kuivan, lämpimän paidan ja säärystimet. Mukavasti sain uutta puhtia Hannan ja Ritvan käynnistä. Auton mittarin mukaan on kuulemma Kinttaanpirtille 22 kilometriä.
16.40 Reippaan tauon jälkeen matkaan keho ja mieli ravittuna. Yksi, kaksi, …., seitsemän, yksi, kaksi,…, seitsemän.Seitsemän potkun rytmi passas mukavasti. Välillä jalaksen vaihto. Selkää särkee, polvitaipeita jomottaa. Panadolia taas dopingiksi.
17.30 Perä-Posion risteys. Hieman ennen risteystä poikani Olli-Pekka ja Palojärven Riitta tulivat käymään kannustamassa ja tuomassa juomatäydennystä. Jotain ihmelientä  sain juodakseni ja niillä pitäisi loppumatka reilu kymmenenkilometrinen  jaksaa honkasaunaan . Ja kyllähän mies jaksaa , tuulikin oli jo kääntynyt selän taakse ja  teki mieli jo vähän hihkua. Mieli on taas korkealla ja tuntuu ,että potkurinjalaksetkin ovat oienneet kun pääsin Paloperän tielle.
Aikataulu tulee pettämään jonkin verran, mutta eipä tälle matkalle ole kukaan aiemmin tainnut ihanneaikaa potkutella. Ja tuo sosiaalinen mediakin viivyttää jatkuvasti. Onneksi tajusin laittaa sen äänettömälle loppumatkasta.
Vääräjärvellä uusia tsemppaajia,  Kantolan Mona-Liisa ja Aino-tyttö . Oli vain jo niin kiire saunaan , että meinasin paikoillankin ollessa potkutella.
18.00 Kinttanpirtti, kylätalo. Naistoimikunta oli ehtinut kokouksensa näemmä jo päättää kun talo oli pimeänä. Saunanlauteet kutsuu, joten vielä viimeiset kaksi kilometriä, Kinttaanmäki vain ylös ja loppu onkin tasaista ja myötälettä.
18.35. Sysikangas. Kotipiha,valmiiksi lämmitetty rantasauna. Kuusikymmentäkuusi kilometriä. Olo on  uskomattoman hyvä, pienet kolotuksetkin on juhlaa.
Mikäkö reissun kannustimena?
Sydäntalvella luinErkki Lampen kirjan ” Neljä retkeä halki Suomen “. Hän oli melonut, hiihtänyt, kävellyt ja pyöräillyt Suomen halki. Tämä samainen riutuneen näköinen mies yöpyi aikanaan Kinttaan Lomassa kävelyretkellään. Silloin ajattelin, että kova on kaveri ja josko minäkin jotakin joskus.
Toinen juttu oli omien rajojen kokeileminen ja huomaaminen, että kaikki on kiinni vain asenteesta ja lähtemisestä. Matka taittuu perinteisilläkin välineillä, kun vain ottaa aikaa ja se ajan ottaminenkin on välillä
hyvästä. Yksin on helppo liikkua  , mutta parasta oli tukijoukot ja kannustajat.
Kolmantena halusin tempaista tukeakseni kotikyläni Paloperän kylätoimintaa. Tukena olen toivonut pientä rahapanostusta ,  jolla järjestettäisiin kyläläisille yhteinen virkistystapahtuma. Summa vapaa ja vapaaehtoinen
Lämmin kiitos kaikille tukijoille,kannustajille !
Uutta retkeä uusin välinein suunnitellen !
                                                                     Jarmo
PERÄNPITÄJÄ
Paloperän ensimmäinen kylälehti Peränpitäjä  ilmestyi  heinäkuussa 2011.  Uutta lehteä suunnitellaan jo ja mainostenmyynti ja juttujen kokoaminen lehteen on menossa. Mainoksia ja juttuvinkkejä otetaan vastaan.
Keväällä 2012 jatkuu historiahankkeen lisäksi Kylätalo lämpimäksi remontti, jossa uusitaan vielä portaat, räystäslaudoitukset ja eteissalin lattia lämpöerisatetään.  Olemme mukana myös Pohjoisimman Lapin Leaderin yhteishaussa, jossa päivitettäisiin kylätalon keittiö ajanmukaiseksi.  Syksyllä 2011 saatiin jo remonttihankkeessa uusittua jätevesijärjsestelmä, uusittua ikkunat ja asennettua lämpöpumput. Lämmitysrinki on huhkinut ja  kylätaloa on pidettykin lämpimänä läpi talven.

Helmikuussa aurinko alkaa jo lämmittää kylätalon uusien ikkunoiden läpi

VUODEN 2012 TAPAHTUMIA
PILKKIHIIHTO PÄÄSIÄISLAUANTAINA ALKAEN KLO 10.00.
Toukokuu 5. lauantai   Matkailuseminaari, liittyen historiahankkeen tuotteistamiseen.
Toukokuu 5. lauantai  Birdlife Suomen lintubongaus lintutornilla, joukkueeseen otetaan lisää.
Juhannusaattona juhannusjuhla kylätalolla, vastuujärjestäjät Isojärvi/ Rytilahti.
Kesäjuhla sunnuntaina  15. heinäkuuta 2012 Juhlapuhujana Hannu Heinänen, Sallan historian kirjoittaja ja Paloperän historia-asiantuntija.
Kyläkirkko 2 – 3 kertaa. Seuraa kirkollisia ilmoituksia.
Hirvipeijaiset.
Kauneimmat joululaulut.
Remonttihankkeen alkaessa kevään korvalla pyritään pitämään kyläsauna lämpimänä kerran viikossa.

LUMIEN SULETTUA LÄMPIÄÄ KYLÄSAUNA VIIKOTTAIN